Salsut Wiki
Advertisement

Elina Marjaana Taalasmaa on Onni Taalasmaan äiti. Hän oli sarjassa vuosina 1999-2008. Häntä esittää Sanna Luostarinen.

Elina Taalasmaa
Näyttelijä - Sanna Luostarinen
Mukana - 1999-2008
Ensiesiintyminen - 1. Pihlajakadun asukkaat kokevat järkytyksen (25.1.1999)

Elämänkerta[]

Perhe[]

Elinan vanhemmat ovat Ulla Taalasmaa ja Martti Viljanen. Hän pitää kuitenkin Seppoa varsinaisena isänään, sillä tämä on kasvattanut Elinan lapsesta asti. Elinan isoveli on Kari. Hän on Karin lapsen Oona Kivirannan täti. Elina seurustelee Tuomo Tervajoen kanssa, jonka kanssa heillä on poikalapsi Onni.

Työelämä[]

Sarjan alussa Elina työskenteli hetken Akin ja Markuksen Barbaarissa tarjoiliana, kunnes osti osan ravintolan osuudesta Markukselta. Vasta Akin myytyä hänelle oman osuutensa markalla, pääsi hän kunnolla johtamaan paikkaa.

Tällä välin oli Markus Ekholm avannut yökerho Geelin. Uuden yökerhon perustaminen tuotti suurta stressiä miehelle, joka alkoi käyttää huumausaineita. Huumekoukussa oleva Markus kosi Elinaa, joka vastasi epäröinnin jälkeen myöntävästi. Häitä tanssittiin, mutta sairauskohtauksen saanut Markus kuoli lentokoneeseen häämatkan alussa. Murtunut Elina peri Geelin, mutta huomasi yllätyksekseen Camilla Mustavaaran omistavan osan yökerhosta. Geelin alettua tuottaa tappiota, ja jouduttua remonttiin luopui Elina paikasta. Barbaari puolestaan myytiin Ken Ojalalle.

Perittyään isoäitinsä Selma Viljasen päätti Elina sijoittaa rahat ja osti yrityksen, nimeltään Snow Team. Myöhemmin Elina myi yrityksen, ja muutti Tampereelle.

Rakkauselämä[]

Elina on seurustellut muun muassa Aleksi SalininDaniel Ojalan ja Markus Ekholmin kanssa. Markuksen kanssa he päätyivät alttarille asti, mutta

Jaksoja, joiden pääosassa on Elina[]

  • 20. Elinan elämään puututaan
  • 126. Aleksi leikkii Elinan sydämellä
  • 144. Elinalle paljastuu karvas totuus
  • 168. Elina astuu rohkean askeleen
  • 195. Aleksi sotkee Elinan ja Markuksen kuvioita
  • 237. Elina kaipaa turhaan huomiota osakseen
  • 281. Elina kyllästyy kahvilakohellukseen
  • 297. Oikean ja väärän ero vaivaa Elinaa
  • 338. Elinan kyyneleet tehoavat
  • 349. Markus tekee kaikki onnellisiksi - paitsi Elinan
  • 378. Elina pelaa likaista peliä sotkuisin seurauksin
  • 393. Elina värvää kätyrin huonoin seurauksin
  • 401. Elina kokee hyytäviä hetkiä
  • 406. Elinan odotus palkitaan
  • 416. Elina taistelee platonisen ja lihallisen rakkauden välillä
  • 432. Elinan unelman toteutuminen on millistä kiinni
  • 439. Rakkauden menetys pelottaa Elinaa
  • 472. Väärinkäsitys saa Elinan pään pyörälle
  • 487. Elina tekee päätöksen mustan hevosensa suhteen
  • 496. Elina sotkeutuu salaisuuksiin
  • 510. Elinalle tarjotaan mahdollisuutta itsenäisyyteen yllättävältä taholta
  • 524. Elina miettii, lähteäkö juhliin palvelijaksi vai palveltavaksi
  • 552. Elina löytää tien Markuksen luo
  • 561. Elina haluaa olla prinsessa eikä pyykkäri
  • 582. Elina etsii paikkaansa rakkaittensa elämässä
  • 592. Mustasukkaisuus jäytää Elinaa
Advertisement